Infrapunasaunan terveysvaikutukset
Infrapunasäteily imeytyy suoraan kudoksiin ja saa aikaan kovan hikoilun ilman korkeasta lämpötilasta aiheutuvaa epämukavuudentunnetta. Infrapunasaunassa hikoileminen on tavalliseen saunaan verrattuna lähes kolminkertaista. Syvälämpenemisessä keho vapautuu monista haitallisista jäämistä kuten toksiineista, nikotiinista, alkoholista, kolesterolista ja raskasmetalleista. Infrapunasauna lievittää myös kroonista väsymystä ja lihassärkyjä, vilkastaa hermosysteemin toimintaa, nostaa kasvuhormonin tasoa ja parantaa lihasten jäntevyyttä ja kehittyvyyttä.
Infrapunasauna kuluttaa tehokkaasti kaloreita edesauttaen rasvakudoksen vähentymistä. Yhdysvaltain Lääkäriliiton julkaisun mukaan kohoavaan lämpötilaan maltillisella hikoilemisella reagoiva eli keskikuntoinen ihminen voi 30 minuutin saunassa oleskelun aikana menettää painostaan jopa puoli kiloa, mikä vastaa lähes 300 kilokaloria. Runsaasti hikoileva ihminen voi sitä vastoin ilman ponnistuksia kuluttaa samassa ajassa keskimäärin 600-800 kilokaloria, mikä kalorikulutuksen osalta vastaa 10-15 kilometrin juoksua.
Infrapunasauna vahvistaa myös sydämen verisuonistoa. Sydämen syke ja lyöntitilavuus kasvavat ja sydän pumppaa laajentuneiden verisuonien läpi enemmän verta saavuttaen näin fyysiselle harjoitukselle ominaisia tuloksia. Saksalaisten tutkijoiden suorittaman tutkimuksen mukaan verenpainetaudin I ja II astetta sairastavilla potilailla ääreisverenkierto parani ja verenpainearvot laskivat jo yhden tunnin infrapunasaunassa oleskelun jälkeen.
Lisäksi infrapunasauna parantaa ihon verenkiertoa ja aineenvaihduntaa stimuloiden siten ihosolujen uudistumista. Iho pehmenee ja myös sen jäntevyys ja kimmoisuus lisääntyvät. Kliiniset kokeet näyttävät myös aknen, ekseemien, psoriasiksen, ihon palovammojen ja haavojen parantuvan infrapunasaunan käytön yhteydessä tavallista nopeammin. Infrapunasauna nopeuttaa myös selluliitin vähenemistä vartalon ongelmakohdista.
Koska infrapunasauna laajentaa ääreisverisuonia, se lievittää myös kiputuntemuksia. Parantunut verenkierto takaa paitsi hapekkaan veren pääsyn jännittyneisiin lihaksiin myös kuona-aineiden poistumisen. Seurauksena tästä lihasjännitys ja jäykkyys vähenevät ja luonnolliset palautumisprosessit aktivoituvat.
Lähde: artikkeli julkaistu www.saunakeskus.fi 25.02.2008 12:22